Energiamaksu

Mikä kaukolämmön energiamaksuun vaikuttaa?

Kaukolämmön energiamaksua maksetaan sen verran kuin kiinteistö on kuluttanut energiaa. Tampereen Energian asiakkaana käytössäsi on kausihinnoittelu, eli kesällä energiamaksu on matalampi kuin talvella.

Kausihinnoittelu perustuu siihen, että kesällä kaukolämpöä kuluu lähinnä lämpimän käyttöveden lämmittämiseen ja sen tuottamiseen voidaan käyttää kaikkein tehokkaimpia tuotantomuotoja. Talvella ne eivät kuitenkaan riitä, sillä käyttöveden lisäksi lämmitetään rakennuksia. Etenkin kaikkein kovimmilla pakkasilla joudutaan hyödyntämään kaikkein vaativimpia ja kalleimpia tuotantomuotoja, minkä vuoksi myös hinta on korkeampi.

Lämmitysenergiaa kuluu kiinteistön ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen  

Rakennuksen energiankulutus jakautuu kiinteistön lämmittämiseen ja lämpimään käyttöveteen. Lämpimän veden kulutus on jokaisessa kiinteistössä tyypillisesti melko muuttumaton läpi vuoden.

Eniten lämpimän veden kulutukseen ja sen osuuteen energiamaksussa vaikuttavat kiinteistön käyttäjien tai asukkaiden veden käyttötottumukset, kuten suihkussa käyminen. Säästeliäästä lämpimän veden käytöstä kannattaakin muistuttaa aina säännöllisesti, sillä systemaattisella ja pitkäjänteisellä energiansäästöllä on suurin vaikutus.

Muutama säästövinkki

15 minuutin suihku päivittäin maksaa noin 450 euroa vuodessa. 5 minuutin suihkuvisiitillä kustannukset jäävät noin 150 euroon. (Lähde: Motiva.)

Yhden asteen muuttaminen sisälämpötilassa on +/- 5 % energiankulutuksessa. 30–40 asunnon kerrostalossa se tarkoittaa 1000 euroa vuodessa.

Myös rakennuksen lämmittämiseen kuluvaa energiaa voi säästää, mutta tietyn pisteen jälkeen lämmitystä ei enää ole mahdollista vähentää ilman, että sisäolosuhteet kärsivät. Usein lämmitykseen kuluvaa energiaa valuu kuitenkin hukkaan, ja nämä kohdat tunnistamalla voidaan saada aikaan suuriakin säästöjä.

Turhaa energiankulutusta voi vähentää esimerkiksi erilaisilla älykkäillä lämmityksen ohjausratkaisuilla tai optimoimalla lämmitysverkkojen toimintaa sekä kiinteistön ilmanvaihdon ohjausta.

Tehomaksu

Mikä kaukolämmön tehomaksuun vaikuttaa?

Tehomaksu on kiinteä summa, joka veloitetaan kuukausittain. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on maksu siitä, että kiinteistö saa tarvitsemansa lämpötehon myös ääritilanteissa eli kaikkein kovimmilla pakkasilla.

Tehomaksu perustuu kiinteistön laskutusvesivirtaan, joka määritetään kiinteistön tarvitseman huipputehon ja kaukolämmön jäähtymän eli paluuveden lämpötilan perusteella.

Lue lisää laskutusvesivirran määrittämisestä.

Huipputehoa tarvitaan erityisesti talvella

Rakennuksen lämmitystehontarpeeseen vaikuttavat sekä sisätilojen että lämpimän käyttöveden lämmittäminen. Huipputeho on näiden kahden maksimisumma ääritilanteessa, eli hetkellä, jolloin on todella kylmää ja kaikki asukkaat ovat suihkussa samaan aikaan.

Ulkolämpötiloihin kiinteistö ei voi vaikuttaa, mutta huipputehoja voi minimoida ajoittamalla tehon tarpeita eri hetkiin. Esimerkiksi älykkään lämmönohjauksen avulla lämmitystehoa voidaan ohjata siten, että kun lämmintä käyttövettä kuluu paljon, sisätilojen lämmitys säädetään matalammalle. Lyhyt tauko lämmityksessä ei vielä vaikuta sisälämpötiloihin, mutta estää tehontarpeiden päällekkäisyyden ja huipputehon tarve laskee.

Jäähtymä kertoo, miten hyvin kaukolämpölaitteisto toimii

Huipputehontarpeen lisäksi kaukolämmön tehomaksuun vaikuttaa kaukolämmön jäähtymä, mikä määrittyy kaukolämmön paluuveden lämpötilan kautta.

Kaukolämmön paluulämpötila kertoo sen, miten kiinteistön kaukolämpöjärjestelmä toimii. Kiinteistön tavoite on saada paluulämpötila mahdollisimman paljon 65 asteen alapuolelle. Helpoin tapa vaikuttaa paluulämpötilaan on tarkistaa laitteiston ikä, sillä mitä vanhempi laitteisto on, sitä tehottomammin se siirtää lämpöä. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että muun muassa lämmönjakolaitteiston säätölaitteet sekä pumput toimivat oikein.

Kaukolämpöasiantuntijamme apunasi

Jos kiinteistöllä ei ole huoltotoimijaa, joka voisi tarkistaa paluulämpötilan, voit olla yhteydessä meihin. Jos paluuveden lämpötila on huonolla tasolla, voimme antaa myös osviittaa siitä, mistä laitteiston tehottomuus voi johtua. Voit myös tilata meiltä maksuttoman energiakatselmuksen, jossa tarkastamme lämmityslaitteistonne kunnon ja perehdymme rakennuksesta kertyneeseen lämmitysdataan sekä sen tulevaisuudensuunnitelmiin.

Tehomaksun tarkoitus onkin kannustaa kaukolämmittäjiä ylläpitämään laitteistojaan ja varmistamaan niiden oikea toiminta sekä pitämään lämmitystehon tarve mahdollisimman matalana. Mitä matalampi teho ja parempi paluulämpötila kaukolämpöverkossa on, sitä tehokkaammin nykyistä verkkoa ja lämpölaitoksia voidaan hyödyntää myös Tampereen kasvaessa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä