Tampere muuttuu hiilineutraaliksi kortteli korttelilta – kehittyvä Tullin alue näyttää suuntaa
Tampereen Tullin alueella iso osa rakennuksista lämpiää hiilineutraalisti kaukolämmöllä. Hyvän energian keskittymässä voi majoittua, nauttia ja kokea elämyksiä, jotka näyttävät suuntaa koko Tampereen ilmastotyölle.
Tampereen Tullin alue on lyhyessä ajassa kehittynyt entisestä teollisuus- ja varastoalueesta keskustan jatkeeksi sekä tapahtumien ja elämyksien kohtaamispisteeksi. Alueella voi nauttia niin kulttuurista kuin urheilustakin – ja päivän päätteeksi hotellin pehmeät lakanat odottavat vain muutaman askeleen päässä.
Sen lisäksi että Tullin alueella syntyvät muistot ovat unohtumattomia, ne ovat vastuullisia.
– Tullin alueelle on keskittynyt useita toimijoita, jotka edistävät Tampereen hiilineutraaliutta muun muassa lämmittämällä kiinteistöt ja veden hiilineutraalisti kaukolämmöllä, Tampereen Energian asiakkuuspäällikkö Hanni Hirvonen vinkkaa.
Ikimuistoiset ilmastoteot tehdään tässä ja nyt
Tullin alue onkin hyvä esimerkki siitä, että organisaatioiden hiilineutraalisuustavoitteet eivät enää ole kaukaista tulevaisuuspuhetta, vaan usein totta jo nyt. Varsinkin energiankäytön osalta yhä useampi toimija on tehnyt ilmastoloikan, joka näkyy kaikkien alueen palveluita käyttävien tamperelaisten ja vierailijoiden hiilijalanjäljessä.
– Tullin alueella majoittuminen, kokoustaminen ja työskentely on ilmastoteko, jonka eteen ei tarvitse erikseen nähdä vaivaa, Hanni Hirvonen toteaa.
Vaikka teko on helppo, se on myös vaikuttava. Esimerkiksi Tampereella rakennusten lämmittäminen muodosti vuonna 2010 noin kolmasosan kaikista alueen päästöistä. Lämmittämisen muutos hiilineutraaliksi kattaa siis merkittävän osan koko kaupungin hiilineutraaliustavoitteesta.
– Seuraavassa viidessä vuodessa tamperelainen kaukolämpö tulee olemaan hiilineutraalia, eli se mikä Tullin alueella on normaalia nyt, leviää hyvää vauhtia koko kaupunkiin, Hirvonen väläyttää tulevaa.
Vastuullisuudessa 1+1 on enemmän kuin 2
Tullin alueella sijaitsevien yritysten ja yhteisöjen rima on vastuullisuuden suhteen korkealla. Alueen toimijoita yhdistää sekä hiilineutraali kaukolämpö että halu luoda kestävämpää yhteiskuntaa.
Energia on keskeinen osa Tampere-talon ilmastotavoitteita
Tampere-talo on sitoutunut vähentämään hiilijalanjälkeään merkittävästi. Tavoite on sisältänyt konkreettisia toimenpiteitä, kuten uusiutuvan energian käyttöön siirtymisen, energiatehokkuuden parantamisen ja päästöjen vähentämisen eri toiminta-alueilla. Tampere-talo on ollut hiilineutraali jo vuodesta 2019 asti ja muodostaa Courtyard by Marriott Tampere City -hotellin kanssa hiilineutraalin korttelin.
”Ilmastonmuutos on yksi suurimmista globaaleista haasteista, joka vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja ekosysteemeihin. Vastuullisuus ympäristöämme kohtaan ja halu luoda kestävämpi yhteiskunta motivoi meitä toimimaan aktiivisesti ilmastokriisin lieventämiseksi ja sopeutumiseksi.”
– Marko Koivisto, kiinteistö-, turvallisuus- ja vastuullisuuspäällikkö
Courtyard by Marriottin energiankäyttö on ollut hiilineutraalia avaamisesta saakka
Courtyard by Marriott tekee hotellina laajasti vastuullisuustyötä sen kaikilla osa-alueilla. Yhtiön tavoitteena on vuoden 2025 aikana allekirjoittaa Glasgow’n matkailualan ilmastojulistus. Lisäksi ilmastotyötä tehdään ja suunnitellaan yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa muun muassa Urban Climate Leaders -ryhmässä, jossa ovat mukana Suomen merkittävimmät matkailutoimijat.
”Haluamme olla ilmastotyössä ja vastuullisuudessa nimenomaan esimerkinnäyttäjä. Koemme tärkeäksi, että voimme tehdä ymmärrettäviä ja kopioitavia ilmastotekoja, joita mahdollisimman monen yrityksen olisi helppo matkia.”
– Ville Virkki, general manager
Tiiviissä kaupunkiympäristössä sijaitseva ja helposti saavutettava Tullintori
Tullintorin kiinteistönomistajan Agore Kiinteistöjen yksi keskeisimmistä arvoista on vastuullisuus, ja Tullintorin kiinteistö käyttääkin jo nykyisin 100% hiilineutraalia kaukolämpöä ja sekä uusiutuvaa sähköenergiaa. Agore Kiinteistöt panostaa jatkuvasti kiinteistöjensä hiilijalanjäljen pienentämiseen. Energian kulutus on laskenut edelliseen vuoteen verrattuna myös Tullintorilla. Kiinteistön teknisen johtamisen pääpaino tulee jatkossa olemaan kiinteistön energiankulutuksen pienentämiseen tähtäävissä toimenpiteissä.
”Tiivis kaupunkiympäristö ja helppo saavutettavuus sekä julkisilla liikenneyhteyksillä että autolla tekevät Tullintorin tyyppisestä toimitilakiinteistöstä ilmastonkin kannalta toimivan – niin omistajan kuin käyttäjien puolesta.”
– Anni Tenhunen, Portfolio Manager
Kestävyys on Tampereen yliopiston strategian ytimessä
Tampereen yliopisto on sitoutunut OKM:n hallinnonalan yhteiseen tavoitteeseen hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä. Yliopisto pyrkii askel askeleelta vähentämään hiilijalanjälkeään ja lisäämään hiilikädenjälkeään tutkimuksen ja koulutuksen kautta.
”Päästöttömän energian käyttö on keskeinen keino vähentää hiilidioksidipäästöjä ja hillitä ilmastonmuutosta. Toinen keskeinen alue on energiatehokkuus, jota pyrimme parantamaan kiinteistön käytön tehokkaammilla ratkaisuilla sekä ohjaamalla käyttötottumuksia energiatehokkaampaan suuntaan.”
– Eeva-Liisa Viskari, johtava asiantuntija & Pertti Iso-Mustajärvi, toimitilajohtaja
Lapland Hotels Tampere toimii arktisen luonnon puolesta
Lapland Hotels haluaa toimillaan minimoida ympäristövaikutukset ja toimia osaltaan arktisen luonnon puolesta. Lisäksi yrityksen tavoite on, että se pitää toiminnallaan yllä tasapainoista luontosuhdetta.
”Olemme siirtyneet 100 % uusiutuvan sähkön käyttöön, ja sitä kautta saimme hiilijalanjälkeämme ja -intensiteettiämme laskettua. Lisäksi kompensoimme ohjelmapalveluista syntyneet polttoainepäästöt. Näillä on iso merkitys.”
– Maija Virtanen, general manager
Technopolis suuntaa kohti hiilineutraaliutta
Työympäristöjen asiantuntija Technopoliksen tavoitteena on siirtyä kiinteistöissään hiilineutraaliin energiaan vuoteen 2030 mennessä. Yliopistonrinteen kampus on ollut energiankäytöltään hiilineutraali jo viime vuodesta lähtien.
”Kiinteistöalan toimijoiden täytyy sitoutua konkreettisiin toimiin ja ryhtyä hyödyntämään myös uusia innovaatioita tavoitteen saavuttamiseksi. Me Technopoliksella tavoittelemme hiilineutraaliutta ensisijaisesti päästöjen vähentämisen kautta, energiankulutusta vähentämällä sekä hankkimalla energiaa hiilineutraaleista lähteistä.”
– Johanna Kivelä, head of sustainability