Vastuullisuusraportti 2023
Vuonna 2023 vaihdoimme nimemme: Tampereen Sähkölaitoksesta tuli Tampereen Energia. Brändiuudistuksemme tehtiin tarpeesta päivittää olemuksemme vastaamaan uutta strategiaamme. Uusi brändimme kuvastaa nyt asemaa, jonka haluamme murroksessa olevassa markkinassa ottaa. Vastuullisuusraportti 2023 kertoo monin sanoin muutoksesta ja vastuusta, jonka olemme ottaneet taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
Teimme vastuullisuusraportin tehtiin GRI:n core-tasoa mukaillen ja mukana on myös YK:n kestävän kehityksen SDG-näkökohtia. Vastuullisuutemme pitää sisällään kolme eri ulottuvuutta: ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun. Vastuullisuus on meille päivittäisen tekemisen, johtamisen ja riskienhallinnan keskiössä.
Olemme keskittymässä yhä vahvemmin Tampereelle ja lähiympäristöömme. Edistämme alueen hyvinvointia ja varmistamme, että alueen asukkailla on mahdollisuus luotettaviin, kestäviin energiaratkaisuihin. Työ on vaatinut isoja investointeja, ja niiden ansiosta Hiilineutraali Tampere 2030 -tavoite on jo lähellä toteutumista. Katsomme jo kauemmas: olemme hahmottelemassa tietä kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2040.
Vastuullisuusraportissa kerromme laajasti vuoden 2023 tapahtumistamme sekä valotamme tulevaisuuden näkymiämme.