Tampereen Energian kaukolämpöasiakkaana kotisi ja käyttövetesi lämmitys on hyvissä käsissä, sillä sen parissa työskentelee yli sata asiantuntijaamme päivittäin. On kuitenkin muutama seikka, jotka sinun on hyvä tietää kotisi lämmitysjärjestelmästä. Ne olemme koonneet tähän käsikirjaan.
Mukana on kaukolämpöön liittyviä käytännön asioita, hyödyllisiä vinkkejä ja kurkistus kaukolämmön tulevaisuuteen. Kaukolämpöasiakkaanamme olet nimittäin osa tamperelaisen kaukolämmön tarinaa ja hyvää vauhtia matkalla kohti 100 % hiilineutraalia lämmitystä!
1. Mitä on tamperelainen kaukolämpö?
Tamperelainen kaukolämpö on huoletonta ja paikallisesti tamperelaisille tuotettua lämpöä. Se syntyy lähellä, voimalaitoksissamme sekä lämpökeskuksissamme ympäri Tampereen seutua.
Tamperelainen energiantuotanto on yhdistelmä erilaisia energianlähteitä, joiden käyttöä optimoidaan tunti tunnilta sen mukaan, mikä tuotantotapa on kulloinkin edullisin ja ympäristöystävällisin. Suurin osa lämmöstä tehdään tällä hetkellä biopolttoaineilla, joita saadaan pääosin Pirkanmaalta joko suoraan metsästä tai Pirkanmaan metsäteollisuuslaitosten jäte- ja sivuvirroista. Myös tuulivoiman sekä hukkalämpöjen osuus lisääntyy jatkuvasti.
- Keskimäärin 80 % tamperelaisesta kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä.
- Lämpöä tuotetaan muun muassa biopolttoaineilla, tuulivoimalla sekä hukkalämmöillä.
- Kaukolämpöverkoston laajuus on noin 600 kilometriä Tampereen, Pirkkalan ja Ylöjärven alueella.
- Noin 86 % tamperelaiskodeista lämpiää kaukolämmöllä.
Lue lisää tamperelaisen kaukolämmön alkuperästä.
Hyvä valinta!
Kaukolämpöasiakkaanamme käytössäsi ovat aina tuoreimmat teknologiat ja parhaimmat energialähteet. Jatkuva kehittyminen kuuluu kaukolämmön hintaan, eikä sinun tarvitse nähdä sen eteen vaivaa tai tehdä kalliita investointeja.
- Lämmitys palveluna
Tampereen Energia huolehtii lämmön toimittamisesta ja riittävyydestä ympäri vuorokauden. Kaukolämmön toimitusvarmuus on Tampereella huippuluokkaa. - Vastuullisuus kaupan päälle
Jatkuva kehittyminen kuuluu kaukolämmön hintaan – lämpöyhtiö investoi hiilineutraaliuteen puolestasi. - Huoleton lämmitysmuoto
Kaukolämmössä huolto, ylläpito ja jatkuva seuranta kuuluvat hintaan. - Maltilliset ja ennakoitavat lämmityskustannukset
Kaukolämmön hinta ei pompi sähkömarkkinan mukaan, vaan säilyy vakaana vuodesta toiseen.
Tamperelainen kaukolämpö pienentää asumisen hiilijalanjälkeä
Naistenlahden biovoimalan myötä valtaosa tamperelaisesta kaukolämmöstä tehdään uusiutuvilla biopolttoaineilla, mutta kehitys ei lopu siihen. Olemme tekemässä lähivuosina useita investointeja, jotka pienentävät asiakkaidemme hiilijalanjälkeä entisestään.
Hiilineutraali lämmitys 2030
Tampereella koteja ja toimitiloja lämmitetään tuulivoimalla sekä hukkalämmöillä jo nyt, mutta tavoitteemme on ottaa polttoon perustumattomia lämmönlähteitä käyttöön yhä lisää. Kun kaikki suunnitelmamme ovat toteutuneet, tamperelainen kaukolämpö on päästöiltään hiilineutraalia vuodesta 2030 alkaen.
Hiilinegatiivinen lämmitys 2040
Viimeistään vuonna 2040 otamme kaikki biopolttoaineiden käytöstä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt talteen ja varastoimme ne. Tällöin kaukolämpö toimii siis valtavana hiilinieluna ja kääntää lämmittämisen päästöt miinusmerkkisiksi.
Meidän tehtävämme on huolehtia kunnianhimoisen tavoitteemme toteuttamisesta. Asiakkaanamme olet muutoksessa mukana automaattisesti, ja voit keskittyä nauttimaan matkasta!
2. Kaukolämmön hinta ja laskutus
Kaukolämmön hinta määräytyy paikallisesti, sillä lämmönlähteinä käytetyt polttoaineet eroavat merkittävästi yhtiöittäin. Tampereella tehdyt investoinnit uusiutuvaan lämmöntuotantoon näkyvät positiivisella tavalla kaukolämmön hinnassa: koska emme ole riippuvaisia kalliista fossiilisista polttoaineista tai sähkömarkkinoista, kaukolämmön hinta on Tampereella pysynyt vakaana jo pitkään.
Viimeisen 10 vuoden ajan tamperelaisen kaukolämmön hinta on kehittynyt hitaammin kuin inflaatio. Keskimäärin hinta on noussut vain noin 1,2 % vuodessa!
2.1. Mistä kaukolämmön hinta muodostuu?
Kaukolämpöasiakkaamme lämpölasku koostuu energiamaksusta ja tehomaksusta.
Energiamaksu kattaa kaukolämmön tuotantoon, kuten polttoaineisiin sekä jakeluun liittyvät kustannukset, ja se vaihtelee kausittain. Kesäisin lämpöenergian tuottaminen on edullisempaa, minkä vuoksi myös maksu on pienempi. Energiamaksu laskutetaan kulutetun energian mukaan (€/MWh).
Tehomaksu puolestaan on kiinteä summa, joka laskutetaan tasaerin kuukausittain ja joka on sidottu kaukolämmön käyttöpaikan laskutusvesivirtaan.
Kaukolämmön laskutusvesivirta tarkistetaan aina riittävän kylmän talven jälkeen. Jos suunnitelmissanne on tehdä toimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi lämmityksen tarpeeseen, ole yhteydessä hyvissä ajoin. Tehdyt parannukset voidaan huomioida laskutusvesivirrassa jo ennen tarkistuskierrosta! Lisää tietoa tarkastuksista ja apua vesivirtakaavioiden tulkintaan löydät täältä.
24/7 valvonta kuuluu kaukolämmön hintaan
Kaukolämpö on käyttäjälleen huoleton valinta, sillä me valvomme sen toimintaa kellon ympäri. Kaukolämpöverkkoa perusparannetaan suunnitelmallisesti ja mahdollisia vuotoja etsitään systemaattisesti.
- Koko verkko kuvataan pari kertaa vuodessa lämpökameralla helikopterista käsin.
- Suurin osa kaukolämpökaivoista tarkistetaan vuosittain.
- Kaivoissa on käytössä vuotovahteja, jotka hälyttävät lämpötilan, kosteuden ja vedenpinnankorkeuden muutoksista. Niiden ansiosta mahdollisiin ongelmiin reagoidaan nopeasti.
Jos kuitenkin huomaat vikatilanteen, voit soittaa vikanumeroomme 0800 90171. Vikapalvelu palvelee vuorokauden ympäri!
Käynnissä olevat vikatilanteet näet häiriökartastamme.
Laskutus perustuu mittaustietoon
Taloyhtiön käyttämä kaukolämpö mitataan etäluettavalla mittarilla, joka sijaitsee taloyhtiön lämmönjakohuoneessa lämmönjakolaitteiston yhteydessä.
Mittarin kolme anturia tarkkailevat väsymättä kulutetun kaukolämpöveden määrää sekä kiinteistöön menevän ja sieltä palaavan veden lämpötiloja. Vedenkulutuksen sekä meno- ja paluuveden lämpötilaeron perusteella saadaan tarkka lukema siitä, kuinka paljon kaukolämpöä kiinteistö on käyttänyt.
Mittarista kulutustiedot siirtyvät edelleen laskutukseen. Kulutettu energia laskutetaan aina jälkikäteen eli laskutusta edeltäneeltä kuukaudelta.
Mittalaitteisto on luotettava ja moderni
Laskutuksen lisäksi mittaustieto siirtyy analysointityökaluumme, joka seuraa ja analysoi mittaustietoja lakkaamatta. Järjestelmä vertailee mittauksista kertynyttä historiatietoa nykyhetkeen ja tunnistaa, jos mittaustieto poikkeaa merkittävästi aiemmasta. Esimerkiksi vedenkulutusta mittaava virtausanturi toimii luotettavalla ja kestävällä ultraäänitekniikalla, mutta jos se harvinaisissa tapauksissa rikkoutuu, muutos näkyy analytiikassa välittömästi. Mittaustiedosta huomataan myös muutokset kulutuksessa sekä poikkeamat asiakkaan lämmönjakolaitteistoissa.
Jos poikkeuksia huomataan, olemme aina yhteydessä asiakkaaseen laitteiden toimintakunnon selvittämiseksi ja luotettavan mittauksen varmistamiseksi. Mittareiden kunnosta huolehditaan myös huolto-ohjelmalla, jossa mittarit vaihdetaan 15 vuoden välein.
Energiamittari voidaan liittää lisämaksusta myös taloyhtiön omaan kiinteistöautomaatiojärjestelmään.
2.2. Mitä lämmin käyttövesi maksaa?
Lämpimän käyttöveden hinta muodostuu kylmän veden, veden lämmittämisen ja jäteveden kustannuksista.
Kaukolämpötalossa vesi lämmitetään kaukolämmöllä. Veden lämmittämiseen kuluvaa energiaa ei ole eriteltynä kaukolämpölaskulle, vaan se sisältyy energian kokonaiskulutukseen. Voit arvioida lämpimän käyttöveden kustannukset esimerkiksi budjetointia varten näin:
- Selvitä kiinteistönne lämpimän veden keskimääräinen kulutus. Nyrkkisääntönä voi pitää, että käytetystä vedestä keskimäärin 40 prosenttia on lämmintä vettä.
- Tarkista lämpimän käyttöveden yksikköhinta osoitteesta www.tampereenenergia.fi/lamminkayttovesi.
- Laske lämpimän käyttöveden kustannukset kulutus- ja hintatietojen perusteella.
Esimerkki: Motivan mukaan taloyhtiössä kuluu vettä noin 120 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Tästä lämmintä käyttövettä on noin 40 %, joten lämmintä vettä kuluu 48 litraa vuorokaudessa eli 1,46 kuutiota kuukaudessa. Vuoden 2023 hinnastollamme (7,78 €/m3) ja 1,46 kuution kulutuksella lämpimän veden kustannus olisi noin 11 euroa kuukaudessa per asukas.
Etenkin lämpimän veden kulutukseen jokainen asukas voi vaikuttaa omilla kulutustottumuksillaan!
3. Kaukolämmön laitteet
Kaukolämpölaitteisto on toimintavarmaa teknologiaa, joka kestää käytössä jopa 25 vuotta. Huolettomasta luonteestaan huolimatta lämmönjakohuoneessa kannattaa piipahtaa aina silloin tällöin.
Tarkistamme omat laitteemme kuuden vuoden välein
Kaukolämpölaitteet jaotellaan lämmönmyyjän ja asiakkaan omistamiin laitteisiin. Muistisääntönä voi pitää, että energiayhtiön vastuulla on kaukolämpöverkosto aina energialaitokselta kiinteistön lämmönjakohuoneessa sijaitseviin asiakkaan pääsulkuventtiileihin asti.
Huolto- ja kunnossapitotiimimme tarkistaa vastuullamme olevat laitteet noin kuuden vuoden välein sekä silloin, jos alueella tehdään verkon peruskorjaustöitä. Tarkistuksessa asentajamme vierailee lämmönjakohuoneessa itsenäisesti, tarkistaa laitteet ja kirjaa ylös havainnot ja mahdolliset huoltotarpeet.
Taloyhtiön edustajien ei tarvitse olla paikalla huoltokäyntien aikana, eikä niistä lähetetä taloyhtiölle erikseen tiedotetta tai raporttia. Tehtyjen havaintojen pohjalta teemme tarvittavat korjaustoimenpiteet, jotta vältytään yllättäviltä vikatilanteilta. Isommista korjaustoimenpiteistä ilmoitamme aina etukäteen.
Näin 5-vuotistarkastukset sujuvat jouhevasti
- Pidä taloyhtiön yhteyshenkilöiden tiedot ajan tasalla Sähkis-palvelussa. Toisinaan lämmönjakokeskukseen pääsy tai korjaustoimenpiteet edellyttävät yhteydenottoa isännöitsijään, huoltoyhtiöön tai taloyhtiön hallitukseen.
- Varmista, että avain lämmönjakohuoneeseen löytyy putkilukosta. Putkilukko sijaitsee tyypillisesti kiinteistön ulkoseinässä.
- Huolehdi lämmönjakohuoneen siisteydestä. Kun huoneessa ei ole ylimääräistä tavaraa, siellä työskentely on sujuvaa ja turvallista.
Lämmönjakohuoneessa kannattaa käydä kerran kuukaudessa
Taloyhtiön kannattaa sopia, että myös joku hallituksen jäsenistä käy lämmönjakohuoneessa säännöllisesti. Kun lämmityslaitteisto vilkaistaan läpi vähintään kerran kuukaudessa, mahdolliset vuodot ja muut vikatilanteet havaitaan hyvissä ajoin. Samalla tulee varmistettua, että lämmönjakohuone on siisti, eikä sinne ole kertynyt ylimääräistä tavaraa.
Lämmönjakohuoneessa kävijän ei tarvitse olla energia-alan asiantuntija, sillä usein aistinvarainen tarkastelu riittää. Ruostuneet sekä kalkkeutuneet osat lämmönjakolaitteissa kielivät vuodoista, ja oudot äänet kuten vinkunat ja lorinat on hyvä selvittää. Lämmönjakohuoneen lämpötilaankin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä korkea lämpötila (yli 35C) voi olla merkki jostain epänormaalista. Käynnillä on suositeltavaa tarkistaa myös lämmitysverkoston painemittarin lukemat. Oman taloyhtiön lämmitysverkoston tavoitelukeman voi kysyä esimerkiksi huoltoyhtiöltä.
Hyväkuntoista lämmitysjärjestelmää ei tarvitse tarkkailun lisäksi säätää edes vuodenaikojen vaihtuessa!
Tiensä päässä olevan lämmönvaihtimen uusiminen on helppo tapa pienentää kaukolämmön tehomaksua. Kun lämmönjakolaitteistolla alkaa olla ikää, se käyttää lämpöä tehottomasti, ja vettä joudutaan juoksuttamaan laitteiston läpi tavallista enemmän. Se nostaa lämmityksen perusmaksua. Kun laitteisto modernisoidaan hyvissä ajoin, vältytään myös laiterikkojen aiheuttamilta lämpökatkoilta.
Näillä vinkeillä tunnistat tiensä päässä olevan lämmönjakokeskuksen.
4. Lämmönkulutuksen seuranta
Helpoin tapa tunnistaa lämpösyöpöt on tarkastella oman taloyhtiön energiankulutusta. Kulutustietojen seuraaminen voi paljastaa helppoja säästökohteita, kuten liian lämpimät porrastilojen patterit tai räystäslämmityksen, joka on päällä kesähelteellä.
Sähkis tekee energiankulutuksen näkyväksi hallitukselle ja isännöitsijälle
Sähkis-palvelumme tekee taloyhtiön energiankulutuksen seuraamisesta ja raportoinnista helppoa, sillä se kokoaa kaikki kulutustiedot yhteen paikkaan. Sähkiksestä voit tarkistaa kulutustiedot sekä laskut esimerkiksi tilinpäätöstä varten. Tietoja voi vertailla myös ajallisesti edeltäviin vuosiin.
Lue lisää Sähkiksestä ja kirjaudu täällä.
Sähkiksestä löydät kaukolämmön kulutustiedot myös normeerattuna eli lämpötilakorjattuna. Normitetulla kulutustiedolla vuosi- ja kuukausikohtaista kulutusta voidaan vertailla keskenään, vaikka ulkolämpötila vaihtelee.
Tieto lämpökatkoista sähköpostiin
Sähkikseen rekisteröitymällä saat ilmoitukset myös mahdollisista lämmöntoimituksen keskeytyksistä. Ilmoitukset keskeytyksistä lähetetään käyttäjätunnuksena toimivaan sähköpostiosoitteeseen sen jälkeen, kun olet kirjautunut palveluun ensimmäisen kerran. Voit lisätä keskeytystiedon vastaanottajaksi kiinteistökohtaisesti myös muita vastaanottajia, kuten huoltoyhtiön edustajat.
Näin otat Sähkiksen käyttöön ensimmäistä kertaa:
- Valitse ”rekisteröidy yritysasiakkaana”.
- Tunnistaudu pankkitunnuksillasi.
- Syötä taloyhtiönne asiakasnumero ja sopimustunnus. Löydät ne laskulta.
- Muista aina silloin tällöin tarkistaa, että yhteystietosi ovat Sähkiksessä ajan tasalla!
Haluatko kuulla lisää? Osallistu energiainfoomme!
Energiainfossa käymme läpi taloyhtiöille ajankohtaiset kuulumiset energiamarkkinoilta. Kuulet, mitä sähkön hinnassa tapahtuu juuri nyt, mitä sähköauton latauspisteiden hankinta vaatii ja mitä kannattaa huomioida, kun mielessä on energiaremontti.
Katso tulevien infojen ajankohdat ja ilmoittaudu mukaan.