”Perin konkareilta ammattiylpeyden” – Käynnissäpitopäällikkö Jari on seurannut energia-alan murrosta aitiopaikalta
Tampereen Energian käynnissäpitopäällikkö Jari katselee tuotannon isoa kuvaa.
Tampereen Energian käynnissäpitopäällikkö Jari Perälän tarina on se klassinen: energiatekniikan opiskelija tuli kesätöihin – ja jäi. Jarin tittelien ja tehtävänkuvien lista onkin hengästyttävän pitkä. Hän aloitti koneasentajan apulaisena ja on sittemmin työskennellyt muun muassa kunnossapitomestarina, käynnissäpitoinsinöörinä ja asiantuntijana. Hän on ollut mukana lukuisissa projekteissa, nähnyt vesivoimalaitosten suuret remontit ja Naistenlahti 3 -biovoimalaitoksen käyttöönoton.
– Tulin Tampereen Energialle kesätöihin vuonna 2006 ja sen jälkeen tehtävänimikkeitä on ollut ehkä 8–7 eli olen ollut varsinainen sekatyömies. En ole kieltäytynyt mahdollisuuksista silloin, kun niitä on tarjottu, Jari pohtii.
Harvinainen yhdistelmä käyttöä ja kunnossapitoa
Erityistä Jarin polussa on se, että hän tuli taloon kunnossapidon tehtäviin, mutta siirtyi sieltä käytön puolelle. Monipuolinen kokemus voimalaitosten sielunelämästä on ennen kaikkea vahvuus.
– Tunnen voimalaitoksemme kuin omat taskuni. Kokemus sekä kunnossapidon että käytön puolelta on osoittautunut hyödylliseksi, sillä nykyisessä työssäni käynnissäpitopäällikkönä katson energiantuotantoa ensisijaisesti kokonaisuutena. En ajattele sitä, mikä on käynnissäpidon tai kunnossapidon rooli, vaan mitä koko laitos tarvitsee toimiakseen, Jari kertoo.
Hän uskookin vahvasti yhteistyön voimaan. Suuren kokoluokan voimalaitos ei ole yhden työntekijän show, vaan onnistumisten taustalta löytyy aina suuri joukko osaamista. Tärkeintä on, että suunta on yhteinen.
– Monesti laitoksilla on ollut tiukkoja paikkoja, joissa on pitänyt valita kolmesta huonosta vaihtoehdosta paras. Kun niitä on yhdessä mietitty ja pähkitty, on lopulta aina päästy hyvään lopputulokseen.
Kaiken tekemisen taustalla piileekin vahva ammattiylpeys ja halu tehdä asiat hyvin.
– Työkavereinani on ollut konkareita, joilla on taustallaan pitkä ura Tampereen Energialla. Heidän yhdistävä tekijänsä on ammattiylpeys, jolla laitosta on pidetty käynnissä ja kunnossa. Omassa työssäni olen halunnut jatkaa sitä.
Työ, jossa saa vaikuttaa aikakautemme suurimpiin ilmiöihin
16 vuoden aikana energia-ala on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin, ja Jari on päässyt seuraamaan muutosta eturivissä. Jos ennen energiantuotanto oli vakaata perustuen siihen, että samaa laitosta ajettiin samalla polttoaineella, nykyisin tuotanto on jatkuvasti elävä ja monimutkainen kokonaisuus. Tuotannossa valitaan kulloisellakin hetkellä parhaat polttoaineet ja sen perusteella eri tuotantolaitosten rooli voi vaihdella jopa päivätasolla. Esimerkiksi sähkökattila napsautetaan päälle tai pois sen mukaan, mitä pörssisähkö maksaa.
– Markkina on muuttunut aiempaa vikkelämmäksi, ja myös asiakkaiden rooli on murroksessa. Sitä mukaa kun matalalämpöverkot ja erilaiset hybridilämmitysjärjestelmät yleistyvät, myös asiakkaat voivat tuottaa lämpöä. Meille se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy pysyä perässä ja mukautua muutoksiin joustavasti, Jari kuvailee.
Hän ei kuitenkaan uudistuksia hätkähdä, vaan oikeastaan niissä piilee työn suola. Omassa työssään Jari pääsee vaikuttamaan muun muassa Tampereen Energian tuleviin investointeihin ja energiatuotannon tulevaisuuden suunnitelmiin matkalla kohti hiilinegatiivista kaukolämpöä. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja aikataulu tiukka.
– Olemme tehneet rohkeita valintoja oikeilla hetkillä, ja siinä olemme edelläkävijä. On ehdottomasti meidän tehtävämme parantaa ilmastoasioita. Kaikki mikä pystytään tekemään, niin tehdään.