Naistenlahti 3 -voimalaitos vähentää 20 % koko Tampereen hiilidioksidipäästöistä
Naistenlahti 3 -voimalaitosta rakennetaan korvaamaan nykyinen Naistenlahti 2 -voimalaitos, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä. Tampereen Energian ja koko Tampereenkin tärkein ympäristöinvestointi valmistuu aikataulun mukaan tämän vuoden lopussa. Naistenlahti 3 tulee tuottamaan sähkön lisäksi noin 50 prosenttia koko kaupungin kaukolämmöstä vuosittain.
Naistenlahti 3 -voimalaitos vähentää Tampereen Energian CO2-päästöjä 55 %, mikä on 20 % koko Tampereen hiilidioksidipäästöistä. Selittäviä tekijöitä on kaksi: Naistenlahti 3 pystyy tuottamaan energiaa 100 % uusiutuvilla polttoaineilla, joten turpeen käyttö Tampereella lopetetaan. Lisäksi uuden päävoimalaitoksen ansiosta maakaasun käyttöä muilla laitoksilla pystytään vähentämään.
– Naistenlahti 3 on erittäin odotettu kehitysaskel, sillä esimerkiksi rakennuttajat ja kiinteistösijoittajat ovat valveutuneita ja edellyttävät uusiutuvan energian käyttöä kohteissaan. Olemme jo aiemmin tarjonneet Naistenlahti 2:ssa tuotettua uusiutuvaksi sertifioitua Lähilämpö puu -tuotetta rajatusti, mutta nyt tällä saralla kapasiteettimme kasvaa merkittävästi, iloitsee Tampereen Energian asiakkuusjohtaja Mikko Erma.
Bio- ja kierrätyspolttoaineita
Uusi Naistenlahti 3 toteutetaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) periaatteiden mukaisesti, mikä mahdollistaa 100-prosenttisen biopolttoaineiden käytön. Kattila ja savukaasunpuhdistuslaitteet on suunniteltu siten, että laitoksella pystytään käyttämään tarvittaessa myös muita polttoaineita:
- Pääpolttoaineina ovat uusiutuvat metsäperäiset biomassat, kuten metsähake ja metsäteollisuuden sivutuotteet.
- Muita polttoaineita ovat A- ja B-luokan kierrätyspuu, C-luokan purkupuu ja SRF-kierrätyspolttoaine.
A- ja B-luokan kierrätyspuu, kuten kuormalavat, luetaan biomassaksi. C-luokan purkupuu voi sisältää pinnoitteita tai puunsuoja-aineita, mutta ei kyllästysaineita. SRF (= Solid Recovered Fuel) valmistetaan pääosin erilliskerätystä energiajätteestä ja se sisältää pakkausmateriaaleja, jotka eivät kelpaa materiaalikierrätykseen. Kierrätyspolttoaine on kuivaa, hajutonta ja esikäsiteltyä eli lajiteltua ja murskattua. Kierrätyspolttoainetta poltetaan vain, kun palamislämpötila on riittävän korkea, vähintään 850 °C.
Laitoksella ei polteta käsittelemätöntä sekalaista yhdyskuntajätettä eikä vaarallisia jätteitä. Kaikki polttoainekuljettimet sijaitsevat sisätiloissa tai ne on koteloitu, joten pölyämistä tai hajuhaittaa ympäristöön ei aiheudu.
Voimalaitos puhdistaa päästönsä
Moderni voimalaitos, joka rakennetaan alan parhaita teknologioita käyttäen, on ympäristöystävällinen myös päästöjensä suhteen. Savukaasu puhdistetaan ensin kemikaaleilla laitoksessa ja sen jälkeen letkusuodatin poistaa lentotuhkaa ja muita partikkeleita tekstiilisuodattimien avulla. Lopuksi savukaasut johdetaan savukaasupesuriin, jossa niistä vielä pestään epäpuhtauksia. Pesuri sekä vähentää päästöjä että parantaa laitoksen hyötysuhdetta. Savukaasusta otetaan vielä lämpö talteen ennen kuin se johdetaan puhdistettuna pisaranerottimen kautta 90-metriseen piippuun, joka on kunnostettu vuosina 2015–2017
Noin 160 milj. euroa maksava Naistenlahti 3 -voimalaitos on suurin yksittäinen investointi Tampereen Energian matkalla kohti hiilineutraaliutta vuonna 2030. Samalla se on koko Tampereen alueen suurin yksittäinen ympäristöinvestointi.
Tampereen Energian missiona on tarjota ratkaisuja ilmastonmuutokseen. Sillä tiellä yritys aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään 95 % verrattuna vuoteen 2010 ja kasvattaa uusiutuvien polttoaineiden määrän 90 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.