Suomen ja Viron välisen kaasuputken rikkoutuminen ei vaikuta kaasun toimituksiin
Suomen kaasun siirtoverkon haltija Gasgrid Finland tiedotti, että sunnuntaiyönä 8.10.2023 havaittiin epätavallista paineen laskua Suomen ja Viron välisessä merikaasuputkessa. Havaintojen perusteella maiden välisen meriputken voitiin epäillä vuotavan. Merikaasuputken venttiilit suljettiin, ja siten vuoto pysäytettiin.
Suomen hallitus kertoi tiedotustilaisuudessa 10. lokakuuta pitävänsä todennäköisenä, että Suomen ja Viron välisen kaasuputken vuoto on seurausta ulkopuolisesta toiminnasta. Lisäksi Suomen ja Viron välinen tietoliikenneyhteys on vaurioitunut. Suomen ja Viron yhdistävä merikaasuputki Balticconnector on ollut suljettuna sunnuntaista lähtien paineen laskun vuoksi. Suomi on kuitenkin hyvin varautunut muuttuneeseen tilanteeseen.
– Ulkopuolisen toimijan todennäköinen puuttuminen Suomen energiajärjestelmään ja järjestelmän vaurioittaminen on yksiselitteisesti tuomittavaa, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Viranomaisten tutkimuksen mukaan kaasuputken vuoto ei ole voinut syntyä tavanomaisessa käytössä. Vuotokohta löytyi nopeasti ja se sijaitsee Suomen talousvyöhykkeellä.
– Suomen energiajärjestelmä toimii ja kaasujärjestelmän tila on vakaa. Suomessa kaasun saanti on turvattu Inkoon ja Haminan LNG-terminaaleista, eikä kaasuputken vauriolla ole näillä näkymin merkittävää vaikutusta tulevan talven energiavarmuudelle, Leskelä toteaa.
Tampereen Energian kaasutoimitukset jatkuvat toistaiseksi normaalisti. Tampereen Energia varautui jo viime talvena kaasupulaan muilla polttoaineilla eli pääasiassa öljyllä.
– Hankimme tarvittaessa varapolttoaineita ja niiden avulla tulemme toimeen, kertoo Tampereen Energian toimitusjohtaja Jussi Laitinen.
Gasgrid tiedottaa tilanteen kehittymisestä verkkosivuillaan.