Tampereen Energia modernisoi kaukolämmön, jäähdytyksen ja kaasun etäluentalaitteet
Uuden sukupolven etäluentalaite seuraa energiankulutusta entistäkin luotettavammin myös haastavissa olosuhteissa.
Tampereen Energia uusii kaikkien asiakkaidensa kaukolämmön, jäähdytyksen ja kaasun etäluentalaitteet Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä. Etäluentalaitteet seuraavat kiinteistön energiankulutusta, ja raportoivat tiedot laskutukseen.
– Haluamme varmistaa, että laitteisto on aina ajan tasalla. Vanhat etäluentalaitteet alkavat tulla teknisen käyttöikänsä päähän, minkä vuoksi vaihdamme ne ennakoivasti. Samalla otamme käyttöön uuden sukupolven laitteiston, joka siirtää tietoja entistäkin luotettavammin, toteaa etäluentalaitteista vastaava palvelupäällikkö Kati Saarinen.
Uudet etäluentalaitteet toimivat IoT-teknologialla, minkä ansiosta tieto siirtyy aiempaa paremmin myös haastavissa kuuluvuusolosuhteissa, kuten hyvin tiiviissä rakennuksissa. Vanhoissa mittareissa heikko kuuluvuus on voinut johtaa siihen, että yksittäisten kiinteistöjen kulutustietoja ei ole voitu lukea etänä, vaan ne on pitänyt tarkistaa paikan päällä.
Yhteensä uusia etäluentalaitteita asennetaan 6000 kappaletta.
– Pilotti pienemmällä asiakasryhmällä on osoittanut, että uusi teknologia toimii erittäin hyvin, Saarinen kertoo.
Ensimmäisenä vuorossa kerrostalot ja yrityskiinteistöt
Etäluentalaitteet asennetaan porrastetusti vuoden 2024 aikana. Tarkka aikataulu ilmoitetaan kiinteistön omistajalle tai isännöitsijälle lähempänä varsinaista asennusajankohtaa. Asennus ei aiheuta katkoa lämmityksessä tai jäähdytyksessä, ja vaihto on maksuton.
– Alussa uusimme yritysten ja kerrostalojen laitteet. Sen jälkeen vuorossa ovat omakotitalot, rivitalot ja muut kotitalouskiinteistöt. Omakotitalojen kohdalla sovimme asennusajankohdan henkilökohtaisesti, sillä vaihtoa varten meidän on päästävä tekniseen tilaan. Etäluentalaitteiden vaihdon yhteydessä tarkistamme myös omakotitalojen lämmönjakolaitteiston silmämääräisesti, Kati Saarinen kertoo.
Taloyhtiöiden ja yrityskiinteistöjen teknisiin tiloihin asentaja pääsee yleensä rakennuksen avainsäilössä olevalla niin kutsutulla reittiavaimella. Saarisen mukaan nyt onkin hyvä hetki tarkistaa, että taloyhtiön reittiavain on avainsäilössä tallessa. Jos taloyhtiössä on tehty esimerkiksi lukitusmuutoksia, hallituksen tai isännöitsijän vastuulla on varmistaa, että avain on ajan tasalla.
Kulutustietoa seurataan lakkaamatta
Laskutuksen lisäksi etäluentalaitteista saatavaa kulutustietoa käytetään lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden kunnon arviointiin. Mittausdataa käsittelevä automaatiojärjestelmä vertailee historiatietoa nykyhetkeen ja tunnistaa, jos lukemat poikkeavat merkittävästi aiemmasta.
– Jos mittausdatassa huomataan poikkeuksia, olemme aina yhteydessä asiakkaaseen laitteiden toimintakunnon selvittämiseksi, Kati Saarinen toteaa.
Uusi laitteisto avaa myös uusia mahdollisuuksia energiankulutuksen reaaliaikaisempaan seurantaan, mitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa muun muassa Sähkis-itsepalvelukanavan kehitystyössä.