Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää fossiilisista polttoaineista luopumista, mutta uusiutuvat energialähteet eivät toistaiseksi riitä kattamaan kaikkea energiankulutustamme. Näin ollen meistä jokaisen on yhä enenevissä määrin kiinnitettävä huomiota omaan energiankulutukseemme. Energiatehokkuuden parantaminen onkin erityisen nopea ja vaikuttava keino, jolla taloyhtiö tai yritys voi osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun – ja samalla säästää myös kustannuksissa.

Asiakkaidemme vastuullisuustyötä helpottaaksemme kokosimme energiatehokkuutta parantavat tuotteemme tuoteperheeksi, jonka tunnistaa nyt SmartNRG-tunnuksesta.

Kun taloyhtiö tai yritys valitsee SmartNRG-tuoteperheeseen kuuluvan tuotteen, se tietää tekevänsä fiksun ratkaisun. Samalla kun yksittäisen kiinteistön energiatehokkuus paranee, Tampere on jälleen yhden askeleen lähempänä hiilineutraaliutta.

Kuluttaja on nyt tuottaja – tuoteperheen uutuutena SmartNRG Aurinkovoimala

Aurinkovoimaloiden määrä Suomessa kasvaa kovaa vauhtia, ja trendi näkyy myös taloyhtiöiden ja yritysten katoilla. SmartNRG Aurinkovoimala -tuote vastaa tähän tarpeeseen.

– Olemme viime aikoina pohtineet asiantuntijoidemme kanssa hyvinkin syvällisesti asiakkaitamme, heidän muuttuvaa toimintaympäristöä ja kontekstia, jossa he energiaa käyttävät. Erityisesti olemme kiinnittäneet huomiota asiakkaidemme mahdollisiin ongelmiin, joihin energiaratkaisujemme ja -palveluidemme olisi tuotava ratkaisuja. Ratkaisut ilmanmuutokseen, se on meidän ydintehtävämme, toteaa tuote- ja kehityspäällikkö Annika Huttunen.

SmartNRG-tuoteperheeseen kuuluvat

SmartNRG

Tehokkaita ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen

SmartNRG on Tampereen Energian vastaus tarpeeseen vähentää energian päästöjä ja muuttaa ne jopa negatiiviseksi.